Opasliiton juhlavuoden julkaisuja: Etelä-Suomi
7.3.2024
Opasliiton juhlavuoden julkaisuja -sarja jatkuu Etelä-Suomen panoksella:
Risto Nihtilan kolumni
Kansainvälistä matkailuoppaanpäivää on vietetty jo monina vuosina helmikuussa. Minulla tuo päivä on joka päivä, koska olen kansainvälinen matkailuopas. Olen niin sanottu merkkiopas eli Suomen Opasliiton auktorisoima.
Kiinnostukseni matkailuun on peräisin jo lapsuusvuosilta. Kävimme vanhempieni kanssa VR:n rengasmatkoilla. Kulkuneuvoina olivat junien lisäksi laivat ja postiautot. Omalla autollakin kävimme kerran Suomea kiertäen Norjassa Hammerfestissä asti. Silloinen auto ja silloiset tiet huomioiden suoritus oli melkoinen. Koulun luokkaretketkin olivat mukavia.
Ihailin oppaita, jotka kertoivat tarinoita matkoilla ja perillä. Itsekin pääsin opastamaan kun olin töissä ravintoloissa. Sain opastaa asiakkaan pöytään ja kertoa, mitä hän voisi valita syötäväksi ja juotavaksi. Joskus loppuillasta sain opastaa asiakkaan pöydästä eteiseen, ulko-ovelle ja taksiin. Onneksi ei taksin katolla vilkkunut sinistä valoa. Pelkkä juustokupu riitti.
Kun itse olin opettaja, pääsin oppilaitten luokkaretkillä valvojana mukaan linja-automatkoille. Kävimme yleensä vierailuilla joissain tehtaissa, hienoissa ravintoloissa ja joissakin alan museoissa. Hyvinkäällä on ollut opastoimintaa jo vuosikymmeniä. Oppaat perustivat yhdistyksensä yli 60 vuotta sitten. Pyrin ja pääsin Hyvinkäällä v.1981 järjestettävälle opaskurssille. Siellä opetettiin historiaa, maantietoa ja esiintymistaitoja. Loppukokeena oli opastus liikkuvassa linja-autossa. Piti seisoa mikrofoni kädessä auton etuosassa ja säilyttää puhevälit ja katsekontakti matkustajiin. Samalla piti ohjeistaa kuljettajaa pysymään sovitulla reitillä ja kertoa näkymistä. Varsinkin vuosiluvut olivat tärkeitä silloin.
Sen ajan tavan ja liikennekulttuurin mukaan opas seisoi selkä menosuuntaan koko kierroksen ajan. Nythän liikkuvassa linja-autossa ei saa mennä edes auton vessaan. Junassa taas vessaa sai käyttää vain junan kulkiessa. Siinä kokeen aikana pitelin kiinni penkistä ja mikrofonista. Välillä oli pakko vilkuilla, missä mentiin. Läpi mentiin arvosanalla varsinainen väkkärä. Olin kaupunkiopas. Valtuutus pitää nykyään uusia opastusnäyte antamalla viiden vuoden välein.
Vielä ei minua ole tarvinnut nostaa autoon. Ajatuskin on jotenkin kulkenut puheen mukaan ja opastaessa pitää nyt kulkiessa istua. Näytteen arvioivat alan oppaat. Eihän korppi korpin silmää nokkaise.
Opas ei ole ikinä valmis. Opas tarvitsee harjoittelua, töitä ja palkkaa. Jostain joutuu joskus tinkimään. Aluksi järjestettiin Hyvinkäällä kesäsunnuntaisin paikallisen liikennöijän kanssa sunnuntain iltapäiväretkiä lähikuntien matkakohteisiin. Näistä kehitettiin myöhemmin päiväretkiä. Päivässä ehtii jo autolla pitkälle ja takaisinkin. Aikaa on kukonlaulusta iltalypsyyn. Oppaasta alettiin käyttää nimitystä matkanjohtaja. Parhaita matkoja olivat monen mielestä ne joihin sisältyi osa matkasta laivalla. Hyvä lounas, kiireettömyys ja turvallisuus pyrittiin sisällyttämään matkapäivään. Käyntikohteina olivat tapahtumat kuten Hamina Tattoo, Rauman pitsiviikot, suuret purjelaivat, kirkot, museot, taidenäyttelyt ja teatterit.
Hyvinkäällä on paljon katsottavaa, joita oppaat esittelevät kävelykierroksilla. On kirkkoja, hotelleja, museoita, puistoja ja muistomerkkejä. Uusinta uutta ovat olleet rooliopastukset. Niissä opas on olevinaan joku toinen ehkä aikoinaan paikkakunnalla vaikuttanut kuuluisuus kuten taidemaalari tai Parantolan asiakaspalvelija. Oma suosikkini on Kalle Saukkonen liikemies, joka muistetaan elokuvamiehenä, matkailuasiamiehenä ja monena muuna jopa viinakaupan johtajana. Kalle oli myös valokuvaaja. Silloin 1900-luvun alussa oli kansalla tapana otattaa itsestään ja läheisistään valokuvia, jotka kiinnitettiin käyntikortin kokoiselle pahville. Näin syntyi visiittikortteja. Niitä oli mukava antaa ystäville tavattaessa tai kyläillessä. Sain juuri näytteitä ystävältäni näistä Kalle Saukkosen ottamista visiittikorteista. Esittelen niitä seuraavilla Kallen kävelykierroksilla.
Oppaan työ ei ole pelkkää kuljeksimista ja opastamista. Oppaan on koko ajan kehitettävä itseään, seurattava aikaansa ja hankittava tietoja paikkakunnan ja maailman tapahtumista. Suomessa tietoja jaetaan kaksi kertaa vuodessa valtakunnallisilla Opasliiton koulutuspäivillä ja muillakin kursseilla. Lisäoppia matkailusta olen ehtinyt hankkia ammattikorkeakoulusta ja yliopistosta.
Rautatieharrastukseni tuo vastapainoa, kun saa itse nauttia opastuksista. Uusia oppaita tarvitaan, koska opaskin kuluu ja ikääntyy. Tuntuu siltä, että opas leimautuukin. Vanha pantteri ei pääse täplistään. Kävelin tuossa kesäpäivänä jalkakäytävällä. Viereen pysähtyi auto. Pää avoimesta ikkunasta tervehti ja lausui minun olevan sen näköinen mies, että osaan neuvoa tien viinakauppaan. Osasinhan minä.
--------
Oheinen kuva tauosta Kytäjän kirkon sivusalissa 11/2024. Ryhmä oli Risto Nihtilän opastamalla linja-autokierroksella Hyvinkään läntisissä kylissä. Kuvaaja: Raisa Nurmi
#Opasliitto50 #guideförbund50 #Aallonharjalla50 #PåVågkammen50
